Ostoskori

Senioripysäkin ryhmätoimintaTukea 60+ vuotiailleTukea vaikeaan elämäntilanteeseenYleinen

Senioripysäkin keskusteluryhmät tukevat muutoksissa

Kirjoittaja 28.5.2019 lokakuu 23rd, 2019 Ei kommentteja
Turun Kaupunkilähetys ry Senioripysäkki-keskusteluryhmien ohjaajat

Vuonna 2018 Senioripysäkin ammatillisesti ohjattujen keskusteluryhmien toiminta on jatkunut aktiivisena tarjoten yli 60-vuotiaille määräaikaista ryhmämuotoista tukea. Vuodet tuovat mukanaan monenlaisia kokemuksia, joista osa on positiivisia ja osa negatiivisia. Onpa kyse minkälaisista kokemuksista tahansa, on niiden jakaminen muiden kanssa keskustellen aina antoisaa.  

Keskusteluryhmät on suunnattu heille, jotka tarvitsevat tukea erilaisten elämänmuutosten keskellä. Ikääntymiseen liittyviä kipupisteitä ovat muun muassa erilaiset luopumiset ja yksinäisyys.

Keskusteluryhmät ovat suljettuja pienryhmiä, joissa on korkeintaan kahdeksan osanottajaa.  Ryhmä kokoontuu kaikkiaan 15 kertaa kerran viikossa, puolitoista tuntia kerrallaan. Ryhmän kokoonpano pysyy samana alusta loppuun. Uusia ryhmiä alkaa läpi vuoden ja niitä voi olla käynnissä samanaikaisesti useita.

Ammatillisesti ohjatun keskusteluryhmän teemat

Keskusteluryhmät muodostetaan aina ryhmäläisten tarpeet ja elämäntilanteet huomioiden. Esimerkiksi työelämästä eläkkeelle siirryttäessä on hyödyllistä saada vaihtaa ajatuksia ryhmässä muiden vastikään eläkkeelle jääneiden kanssa. Samoin esimerkiksi omaishoitajille on tarjottu mahdollisuutta osallistua ryhmään, jossa kaikille osallistujilla on kokemus omaishoitajuudesta.

Kullakin ryhmäkerralla on oma teemansa, johon keskusteluja suunnataan ja pohditaan mitä se merkitsee omassa elämässä. Ryhmässä  on lupa puhua niin muistoista, tunteista, kokemuksista kuin ajatuksista, ja kaikki jäsenet toimivat peileinä toisilleen,  kertoo Senioripysäkki-ryhmiä ohjaava Marika Siika.

Keskusteluryhmien teemat on hänen mukaansa rakennettu siten, että ne muodostavat tietynlaisen jatkokertomuksen, mutta myös palaaminen aikaisempaan aiheeseen on keskustelussa mahdollista.

Parasta vertaistukea

Ryhmän jäsenet valitaan alkuhaastattelujen kautta. Alkuhaastattelussa jutustellaan aikaisemmasta ja nykyisestä elämäntilanteesta ja siihen kohdistuvista odotuksista. Tavoitteena on saada aikaan ryhmä, jossa vertaistuki toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla.
– Ryhmää koottaessa katsomme, että jäsenet ovat riittävän samankaltaisia, mutta toisaalta myös sopivasti erilaisia, jotta uusia näkökulmia syntyy. Tavoitteena on myös, etteivät jäsenet tuntisi toisiaan ennestään, jotta kaikki voivat olla vapaita erilaisista rooleista.

Yksi valintaprosessin päämääristä on, että kaikki jäsenet edustavat samaa sukupolvea, jotta vanhempi-lapsi-asetelmaa ei pääse syntymään.
– Lähtökohtana on, että ryhmä koostuu ihmisistä, jotka ovat eläneet yhteiskunnan eri vaiheita samanikäisinä.

Kukin tavallaan

Marika korostaa, että kaikki ryhmän jäsenet ovat tasa-arvoisia ja ryhmä on koottu kaikkia ryhmäläisiä varten. Ohjaajan vastuulla on huolehtia, että keskustelu säilyy tasapainoisena ja kaikki pääsevät halutessaan ääneen.

Ryhmässä voi kuitenkin vapaasti kokeilla eri rooleja. Esimerkiksi puhelias voi kokeilla, miltä toisten kuuntelu tuntuu tai hiljainen voi uskaltautua puhumaan.
– Kunnioitamme kaikkia. Yhdelle riittää, että kuulee toisten ajatuksia, toiset haluavat sanoittaa itse. Ryhmässä saa puhua sen verran kuin itse haluaa ja tuntuu mukavalta. Ketään ei missään tapauksessa painosteta tai syyllistetä, Marika painottaa.

Marika ja Senioripysäkin työntekijä Katja Tujunen korostavat ryhmän luottamuksellisuutta.  Niin ryhmän ohjaajalla kuin kaikilla jäsenillä on ehdoton vaitiolovelvollisuus.
– Ryhmän ulkopuolella voi toki puhua omista asioistaan, mutta ei koskaan muiden ryhmän jäsenten asioista.

Nopeaa reagointia

Senioripysäkki-toimintaa räätälöidään jatkuvasti ja joustavasti esiin nousevien tarpeiden mukaan.
– Esimerkiksi ensi vuonna toteutamme todennäköisesti ryhmän seniori-iässä eronneille. Tällaisista palveluista on selkeästi puutetta. Lapsiperheiden eroista puhutaan paljon, mutta seniorien erot lisääntyvät jatkuvasti eikä asiasta puhuta riittävästi , vaikka tuen tarve on suuri, Marika ja Katja toteavat.

Senioripysäkki liittyi vuoden 2018 aikana Turussa toimivaan Eroauttaja-verkostoon. Keväällä 2019 Senioripysäkki osallistuu myös Puhutaan erosta erosta -infoiltoihin. Tarkoituksena on nostaa seniori-ikäisten erot esiin myös tällä foorumilla.
– Koko maan mittakaavassa senioreiden eropalveluita ei ole kauheasti tarjolla, on yleensä keskustelussakin uinuva aihe, jota ei ole täysin tiedostettu että siihenkin saatetaan tarvita apua. Kun aiheesta puhutaan, kynnys avun hakemiseen madaltuu, mutta sitten täytyy tietysti olla palveluita eri tyyppisiä ja eri vaiheisiin, Katja sanoo.

Toinen nouseva haaste, johon Senioripysäkki pyrkii lähitulevaisuudessa vastaamaan, on  ikääntyneiden kaltoinkohtelu ja lähisuhdeväkivalta, joka saa niin henkisiä kuin taloudellisia muotoja. Tämä näyttäytyy myös Senioripysäkillä.
– Olemme käyneet yhteistyöneuvotteluja esimerkiksi Turun Ensi- ja turvakodin sekä Suvanto ry:n kanssa liittyen ikääntyneiden kokemaan kaltoinkohteluun. Suunnitelmat ovat vielä kesken, mutta haluamme nostaa esiin ja auttaa sanoittamaan tätä aihetta, jota moni turhaan häpeää.

Seutuyhteistyö jatkuu

Senioripysäkki on vuoden 2018 aikana jatkanut seudullista yhteistyötä Naantalin, Kaarinan ja Raision kanssa. Esimerkiksi Raisiossa on järjestetty Senioripysäkki-keskusteluryhmä omaishoitajille.

Osassa naapurikuntia käy Senioripysäkin ryhmänohjaaja pitämässä ryhmää, ja yhteistyökuntien asukkailla on mahdollisuus osallistua Turun ryhmään.
– Kun on pieni paikkakunta, on helpompi tulla Turkuun jos vaikka on ollut kunnassa työelämässä ollessaan tietyssä roolissa, Marika sanoo.

Vuonna 2019 tullaan Kaarinassa järjestämään ryhmä entisille omaishoitajille. Vuoden 2019 suunnitelmiin kuuluu myös liikuntaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvä ryhmä.

Senioripysäkin päärahoittaja on STEA.

Teksti ja kuva: Tiina Piha

X