Skip to main content
Koutsiksi työelämään siirtyvälleTukea nuorillevapaaehtoistyö

Koutsin kanssa työnhakuahdistus katoaa

Kirjoittaja 21.1.202124 tammikuun, 2023Ei kommentteja

Koutsi Tytti Svetloff on auttanut Essi Virtasta työelämään siirtymisen kysymyksissä. Pienin askelin etenemällä Essin ahdistus työnhakua kohtaan on hälventynyt.

 

Syksyllä 2019 Essi Virtasta ahdisti työnhaku niin paljon, että hän hakeutui Oma Koutsi -toiminnan pariin.

– Ensimmäisellä konsultointikerralla en pystynyt edes puhumaan asiasta niin, etten olisi alkanut itkeä, Essi muistelee.

Työnhaun kysymykset paisuivat Essin mielessä suuriksi. Miten muotoilen cv:n? Mitä siihen pitää kirjoittaa? Mitä kirjoitan työhakemukseen? Mistä löydän työpaikkoja? Hän ei tahtonut päästä työnhaussa edes alkuun.

– Vielä vuosi sitten en olisi kyennyt istumaan alas ja tekemään cv:tä. Työnhakuun oli iso kynnys, Essi kertoo.

Nyt hän puhuu jo luontevasti työnhausta. Apuna Essillä on yli vuoden ajan ollut oma koutsi Tytti Svetloff.

Koutsausjakson aikana Essi on saanut itseluottamusta. Ahdistusta on helpottanut muun muassa työnhaun pilkkominen pienempiin osiin.

Vuoden aikana Essi ja Tytti ovat esimerkiksi tehneet Essille cv:n. Kaksikko edisti sitä pikkuhiljaa useamman tapaamiskerran aikana.

Tavoitteena oli nimenomaan saada cv valmiiksi, ei niinkään hakea sillä heti työpaikkaa.

– Lähestyimme cv:n tekemistä pienissä palasissa. Eikä minun tarvinnut tehdä lähestymistä yksin. Siitä oli aivan suunnaton apu, Essi kertoo.

Ei pikaratkaisuja, vaan välineitä loppuelämäksi

Tytti on hyödyntänyt koutsatessaan omaa kokemustaan työnhausta. Hän valmistui yliopistosta puolitoista vuotta sitten ja muistaa yhä, miten stressaavaa työnhaku voi olla.

– Koska olen vähä aikaa sitten joutunut tekemään omaa tunnetyötä työnhaun saralla, niin pystyin ammentamaan siitä, Tytti kertoo.

Hän on pyrkinyt siihen, että koutsauksen aikana käydään läpi yleishyödyllisiä asioita, joista on Essille hyötyä vielä myöhemminkin elämässä.

– Tarkoitus ei ole keksiä pikaratkaisua ja saada mahdollisimman nopeasti aikaan, Tytti sanoo.

Cv:n rakentamisen lisäksi parivaljakko on pitänyt muun muassa haaveilukerran. Essi sai pohtia, millaisia konkreettisia asioita työltään haluaa.

Kesän aikana kaksikko poikkesi myös hieman Essin opintojen pariin. Essi haki museologian sivuaineoikeutta, suoriutui vaikeista valintakokeista ja pääsi sivuaineopiskelijaksi.

– Se oli aikamoinen itsevarmuusbuusti. Myös koutsaus sai konkreettisen tavoitteen, sillä opintokokonaisuuteen kuuluu työharjoittelu, Essi kertoo.

Seuraavaksi tavoitteena onkin pohtia, miten lähestytään mahdollisia harjoittelupaikkoja.

Kun rahkeet riittävät

Koutsaus on edennyt Essin ehdoilla. Jos Essi ei ole ollut valmis jonkin asian käsittelyyn, on edetty hitaammin.

Tytti korostaa, että koutsauksen ydin on tehdä asioita, joita koutsattava haluaa tehdä. Essi on myös pyrkinyt avoimesti kertomaan ajatuksistaan ja tilanteestaan Tytille.

– Olen nimenomaan hakemassa apua näihin asioihin. Jos en kerro niistä avoimesti, miten minua pystyttäisiin auttamaan? Essi sanoo.

– Tämä osoittaa sen, miten fiksu ja analyyttinen Essi on. Hän osaa sanoittaa, mitä tarvitsee ja toivoo, Tytti kehuu.

Kuluneena vuonna Essi on onnistunut pala kerrallaan etenemään kohti tavoitteitaan. Yksi onnistumisen kokemus nousee molemmilla ylitse muiden.

Alkukeväästä Essin sähköpostiin tuli ilmoitus yliopiston avoimesta harjoittelupaikasta. Ensimmäistä kertaa Essin mieleen juolahti ajatus, että hän voisi hakea paikkaa. Rahkeet riittäisivät.

– Selkeästi jokin kynnys oli ylitetty. En tajunnut, että olin päässyt niin pitkälle. Sitten tuli työpaikkailmoitus ja fiilis, että voisin hakea tätä työtä, Essi sanoo.

Kun Essi oli oivaltanut edenneensä, hän lähetti Tytille viestin, jossa kertoi harjoittelupaikasta. Essiltä saatu viesti yllätti koutsinkin.

– Sehän oli valtavan upea juttu. Jokin, mikä aiemmin tuntui mahdottomalta, olikin yhtäkkiä mahdollista, Tytti sanoo.

Teksti: Laura Hallamaa
Kuva: Tytti Svetloff