Skip to main content

Kuvittele, että elämä on kuin talo ja talossa on veranta. Mitä sieltä näkyy? Ehkä eletyn elämän kohokohtia, pilvilinnoja, tuulentupia tai tulevaisuuden suunnitelmia. Sieltä näkyy kuvia tai sanoja, lauseita, pieniä ja suuria kertomuksia. Näitä näkymiä sanallistettiin ja kuvitettiin Senioripysäkin aarrekartta työpajassa sekä alkukesän kirjoitustuokioissa.

Kynät rapisivat vihkoihin pitkän pöydän ympärillä istuvien ahkerien kirjoittajien käsissä. Alkukesän kirjoitustuokioiden ryhmäläiset kannustivat innokkaasti toinen toisiaan ja neljän kokoontumisen aikana syntyi mielenkiintoisia tarinoita. Niihin ammennettiin aiheita omista lapsuusmuistoista, esineistä, näkymistä ikkunoiden takaa, kuulopuheista ja pienistä sanataideharjoituksista.

Oikeinkirjoitussäännöt olivat tarpeettomia. Tavoitteena oli antaa tarinan viedä, ajatuksen lentää ja pitää kynä liikkeessä. Iloinen puheensorina kuului aina, kun kirjoitelmat luettiin ääneen ja osallistujat vaihtoivat kertomuksen tuomia ajatuksia ja tunnelmia keskenään. Perjantai-iltapäivinä yhdistyksen valoisassa ryhmähuoneessa vallitsi iloinen läsnäolo, kokemusten jakaminen ja uuden oppiminen.

”Sain ideoita ja uskallusta kirjoittaa omia ajatuksiani. Jatkoin vielä kotona,” sanoi yksi osallistuja. Toinen kertoi löytäneensä tavan toteuttaa itseään kirjoittamalla ja kaikki yhtyivät lauseeseen: ”Kirjoitustuokioihin tuli mahtavia ihmisiä”. Siltä ohjaajastakin tuntui. Ryhmä on aina enemmän kuin ohjaaja tai kukaan yksittäinen ryhmäläinen. Näiden ihmisten kanssa oli suuri ilo olla yhdessä ihanan asian, kirjoittamisen, äärellä. Todellakin, meissä kaikissa elää pieniä ja suuria tarinoita.

Lämmin tunnelma syntyi myös yhden kerran kokoontuneessa aarrekartta työpajassa. Työskentelyn teemana oli tarkastella omaa elämää joko menneiden tapahtumien valossa tai uuteen suuntaan kurkottavana tai jotain siltä väliltä. Työvälineinä olivat värikkäät aikakauslehdet, sakset, liima ja suuret kartongit.

Kesäkuun kirkas aurinko sai lehtien värit hohtamaan sivuilla, joita ryhmäläiset selailivat. Kuvat toivat katsojien mieleen valtavan paljon ja ajatuksissa risteilivät erilaiset kysymykset. Miksi juuri tämän ruusun kuva puhuttelee? Tai tuo rämemaisema? Mikä merkitys on väreillä? Mitkä asiat ovat tärkeitä juuri tänään?

Kolmen tunnin aikana työpöydän äärestä kuului paperien kahinaa, saksien klipsutusta sekä iloista rupattelua. Kahvikupit kilisivät, kun osallistujat pitivät taukoa askartelusta. Lopulta kartongeille sommitelluista kuvista ja teksteistä muodostuneita elämän aarrekarttoja tutkittiin yhdessä. Kuitenkin niiden sisältö avautuu täysin aina vain tekijälle itselleen, joka voi piilottaa karttansa kaappiin ja löytää sen aikojen kuluttua tai kiinnittää seinälle joka päivä nähtäväksi.

”Nämä ovat voimauttavia,” joku totesi. ”Kuinka ihania asioita elämässä on,” huokaisi toinen ja yksi pohti tulevaisuutta: ”Mitä ihanaa on vielä jäljellä!” Ehkä antoisinta onkin se, että aarrekarttaan voi sujahtaa yllätyksiä, joiden merkitys todentuu vasta tulevaisuudessa.

Kesäkuussa verannalta näkyi ainakin muistoja, kokemuksia, unelmia, haaveita ja toiveita.

kirjoittaja:
Marjaana Talonen
Senioripysäkin vapaaehtoinen, tukihenkilö ja ryhmän ohjaaja