Mia ja James ovat pariskunta, jonka yhteinen intohimo on vapaaehtoistyö nuorten parissa. Heidän mielestään Tuas-toiminnassa on parasta, että auttaa voi jo pelkästään olemalla läsnä.
Viisi vuotta sitten Mia Gästgivar aloitti TUAS-tukihenkilökoulutuksen. Hän huomasi heti, että myös puoliso James Kinghorn voisi olla sopiva vapaaehtoistyöhön.
– James osaa hypätä toisen saappaisiin. Hän antaa hyviä neuvoja ja tulee toimeen muiden kanssa, Mia kertoo.
– Samat sanat voisi sanoa sinusta, James vastaa.
Mia ehti kuitenkin tehdä pari vuotta vapaaehtoistyötä ennen kuin James hakeutui koulukseen. Nyt molemmat ovat auttaneet jo useampaa turkulaisnuorta elämässä eteenpäin.
TUAS-toiminnassa vapaaehtoiset auttavat itsenäistyvää nuorta asumiseen ja itsenäiseen elämään liittyvissä kysymyksissä. Konkreettisimmillaan vapaaehtoistyö voi olla esimerkiksi opiskeluissa tukemista, talouden budjetoinnissa auttamista tai yhteistä puuhaa, kuten kokkailua.
– Omien nuorteni kanssa olen esimerkiksi laittanut ruokaa ja näyttänyt, miten keittiössä voi tehdä muutakin kuin makaronia ketsupilla, James kertoo.
Ennen kaikkea työ on kuitenkin läsnäoloa, keskusteluapua ja nuoren tukemista elämänvalinnoissa. Vapaaehtoisen ja nuoren suhteesta tulee helposti kaverillinen.
– Usein nuori kysyy minultakin kuulumisia. Nuori on kuitenkin toiminnan keskipiste. Pääasia on, että hän pääsee ääneen ja kertomaan elämän hyvistä ja huonoista hetkistä, Mia kertoo.
Pariskunnan mielestä parasta juuri tällaisessa vapaaehtoistyössä on, että jo pelkästään omalla läsnäolollaan voi vaikuttaa toisen ihmisen elämään.
Ei tarvitse liittyä kansainvälisiin hyväntekeväisyysjärjestöihin tai kannattaa mitään ideologiaa, jotta voi tehdä vapaaehtoistyötä.
– Tämä on henkilökohtainen tapa auttaa ihmistä lähellä. Ei tarvitse pelastaa koko maailmaa. Riittää, että auttaa lähimmäistä, James sanoo.
Nuori onnistuu, vapaaehtoinen iloitsee
Vapaaehtoiset kertovat, että nykynuoret ovat ällistyttävän fiksuja.
– Luulen, että jopa fiksumpia kuin itse olin heidän iässään. Heitä on älyttömän hienoa kuunnella. Olen oppinut heiltä paljon, James pohtii.
Vaikka molemmat vapaaehtoiset ovat jo yli kolmekymppisiä, he kokevat, että nuorten elämään on vielä tarttumapintaa. Siksi juuri nuorten auttaminen tuntuu tärkeältä.
– En ole vielä niin täti-ihminen, että en keksisi nuorten kanssa mitään juteltavaa, Mia sanoo.
Myös nuoret ovat olleet varsin myönteisiä apua kohtaan. Tukisuhteissa ei ole ollut alkukankeutta tai ylimääräistä jännitystä.
Molempien kokemus on, että TUAS-toiminnan työntekijät osaavat löytää jokaiselle nuorelle sopivan tukihenkilön. Lisäksi vapaaehtoinen ja nuori saavat tutustua kunnolla ennen kuin varsinainen tukisopimus solmitaan.
– Se rakentaa luottamusta sekä toimintaan että vapaaehtoisen ja nuoren välille, James sanoo.
Välillä vapaaehtoiset ja nuoret tapaavat yhdessä TUAS-toiminnan työntekijän. Näissä tapaamisissa käydään läpi toiminnalle asetettuja tavoitteita ja niiden toteutumista.
Kun tapaamisissa huomataan, että nuori on saanut tavoitteita saavutetuksi ja onnistunut, myös vapaaehtoinen näkee konkreettisesti apunsa tärkeyden.
– Tuntuu hyvältä, että on saanut olla pieni osa nuoren onnistumista, Mia kertoo.
Yhteistä aikaa ja ymmärrystä
Vapaaehtoistyö tuo omaan hektiseen arkeen pienen paussin. Mutta onko se tuonut jotain uutta parisuhteeseen?
– Ehkä pari treffi-iltaa enemmän vuodessa, James sanoo nauraen.
Tällä hän viittaa vapaaehtoisten koulutuksiin ja virkistystapahtumiin, joita TUAS-toiminta silloin tällöin järjestää. Ne tarjoavat pariskunnalle yhteistä aikaa muiden vapaaehtoisten kanssa.
Käytännössä pariskunta ei tee vapaaehtoistyötä yhdessä. Sekä Jamesilla että Mialla on oma nuori autettavanaan ja molemmilla on vaitiolovelvollisuus. Mutta vapaaehtoistyö myös yhdistää. Molemmat tietävät tarkalleen, millaista työ on.
– Meillä ei ole niin, ettei toisen harrastus kiinnostaisi ollenkaan, Mia sanoo.
– Vaikka emme tee tätä yhdessä, niin tämä on tietyllä tapaa yhteinen harrastus ja yhteinen asia, James lisää.
Teksti: Laura Hallamaa
Kuva: Mia Gästgivar
