
Oskarille aikaiset aamuheräämiset olivat tuskaisia. Ammattiopinnot olivat viivästyneet ja hänellä oli kertynyt poissaoloja ja rästitehtäviä. Motivaatio työelämään oli kuitenkin korkealla ja opiskeluala tuntui omalta. Oskari päätti kuraattorin vinkkaamana lähteä hakemaan käytännön apua arkeen ja opiskeluun Oma Koutsi –toiminnasta, josta sai oman vapaaehtoisen koutsin. Koutsin kanssa aloitettiin viikoittaiset tapaamiset ja yhdessä mm. haettiin työssäoppimispaikkaa, suoritettiin rästitehtäviä, päivitettiin CV & haettiin kesätöitä sekä aloitettiin uusi liikuntaharrastus. Nyt 8 kk myöhemmin Oskari tulee tapaamiseen valmiit tutkintopaperit kourassa: ”Ilman koutsausta en olis ite jaksanut ottaa vastuuta asioihin tarttumisesta ja oisin helpommin jättänyt asioita tekemättä ja luovuttanut. Suhde koutsiin on ollut just sopivan rento ja ennen kaikkea hyödyllinen”.
Oma Koutsi -toiminta tukee vuosittain yli 50 nuorta aikuista yksilöllisesti työelämä- ja opiskeluasioissa. Koutsisuhteen tavoitteena voi olla esimerkiksi opinnoista valmistuminen, ensimmäisen työpaikan löytäminen tai siirtyminen sairauslomalta työtoimintaan. Ratkaisukeskeisellä valmennuksella nostetaan esille nuoren osaamista ja vahvuuksia sekä vahvistetaan luottamusta tulevaisuuteen.
Toimintaan ohjautuvilla nuorilla yleisiä ongelmia ovat mm. sosiaalisten kontaktien ja turvaverkkojen puute sekä erilaiset mielenterveyden tai neuropsykiatriset haasteet. Osa nuorista on kasvanut perheissä, joissa vanhempien resurssit tukea nuorta ovat rajalliset. Vapaaehtoinen koutsi voi tällöin olla se ratkaiseva aikuinen, jonka merkitys kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
Turun Kaupunkilähetys ry:n kehittämässä toiminnassa jokaiselle nuorelle asetetaan yhdessä hänen kanssaan henkilökohtaiset tavoitteet, joiden saavuttamista kohti edetään pienempien, konkreettisten välitavoitteiden kautta. Toiminnan ydin on vapaaehtoisten koutsien nuorille tarjoama viikottainen arkeen jalkautuva tuki, jonka nuoret kokevat hyvin merkittävänä: ”Siinä tietää et se ihminen kenen kanssa sä olet tekemisissä ei ole työpersoona vaan enemmänkin oikee ihminen. Et kun taas virallisissa vähän tuntuu et niillä työntekijöillä on tietynlainen kuori minkä ne on pukenu töihin mennessä.”
Jokainen nuori saa oman vapaaehtoisen koutsinsa, jonka kanssa nuori voi harjoitella esimerkiksi työelämässä tarvittavia taitoja, työhakemusten tai läksyjen tekemistä sekä sosiaalisia taitoja käytännössä. Vapaaehtoisen tärkeimpänä tehtävänä on nostaa esiin nuoren osaamista sekä vahvistaa luottamusta tulevaisuuteen. Osa nuorista tarvitsee tsemppausta vain muutamaksi kuukaudeksi esimerkiksi opintojen loppuun saattamiseksi, toiset puolestaan hyötyvät pidempään kestävästä tukisuhteesta.
Turun Osuuskaupan vastuullisuustyössä lasten ja nuorten hyvinvointi on nostettu etusijalle. Olemme jo vuosien ajan tukeneet varsinaissuomalaisten lasten ja nuorten liikuntaa TOK Seurabonuksen kautta.
Tänä syksynä teetimme vastuullisuustyöstämme kyselyn asiakasomistajillemme. Vastaajien toiveena oli, että TOK tekisi jatkossa vielä vahvemmin yhteistyötä sellaisten paikallisten toimijoiden kanssa, joiden toiminnan tavoitteena on nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Tähän toiveeseen Oma Koutsi -toiminta vastaa erittäin hyvin, kertoo TOK:n asiakkuuspäällikkö Jaana Evesti.
Turun Osuuskaupan joulutervehdysvaroilla rekrytoidaan ja koulutetaan Oma Koutsi -toimintaan uusia vapaaehtoisia koutseja alkuvuonna 2020. Vaativaa vapaaehtoista työtä tekevien koutsien työparina toimii aina ammatillinen työntekijä ja heidän jaksamista tuetaan säännöllisesti mm. lisäkoulutuksilla ja toiminnanohjauksilla sekä virkistystoiminnalla, josta osa on suunnattu sekä koutseille että heidän tukemilleen nuorille.
Turun Osuuskauppa on yli 160 000 varsinaissuomalaisen talouden omistama osuuskauppa. Turun Osuuskauppa toimii päivittäis- ja erikoistavarakaupassa, liikennemyymälä-, matkailu- ja ravitsemis- sekä tavaratalokaupassa 20 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Sen tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajatalouksille.