Skip to main content
Tukea 60+ vuotiailleTukea vaikeaan elämäntilanteeseenVapaaehtoiseksi 60+ toimintaanYleinen

Seija selvisi raskaasta muutosta Tiinan tuella

Kirjoittaja 8.2.201924 tammikuun, 2023Ei kommentteja
Turun Kaupunkilähetys ry Senioripysäkin IKÄTUKI tukihenkilötoiminnan tukipari tervehtivät toisiaan

Tärkeä osa Senioripysäkin toimintaa ovat työntekijöiden lisäksi toiminnassa aktiivisesti mukana olevat vapaaehtoiset. Yksi heistä on Tiina Isotalo, josta tuli vuonna 2018 Seijan tukihenkilö henkisesti ja fyysisesti kuormittavan muuttovaiheen ajaksi.

Työuransa pankkimaailmassa tehneen piikkiöläisen Seijan (75), puoliso sai runsaat kahdeksan vuotta sitten aivoinfarktin ja joutui sairaalakierteeseen. Sen myötä pariskunnan elämäntilanne muuttui täysin.

Seija yritti aikansa saada miehensä pois sairaalasta ja  sen jälkeen kuntoutukseen, minne tämä pääsikin ja kuntoutui kohtalaisen hyvin. Hän ei kuitenkaan voinut enää palata kotiin asumaan ja jäi siksi hoivapaikkaan Turkuun. Myöhemmin hänet siirrettiin Piikkiössä sijaitsevaan hoitokotiin.
– Minun matkani miestäni katsomaan Turkuun oli monesti raskasta säähän ja kulkemiseen liittyen. Siksi halusimme hoivan Piikkiöön, missä miehen työpaikka oli ollut ja asuntomme.

Uuteen kotiin

Seija tuli puolisonsa kanssa siihen tulokseen, että tilanne vaati silloisen kodin myyntiä.  Etsinnässä oli asunto hissitalossa, jotta puolison vierailut sujuisivat helposti.
– Hain uutta sopivaa asuntoa monta vuotta. Se kuitenkin löytyi vasta vuonna 2018, Seija kertoo.

Seijan perheen 40 vuotta kotina palvellut, itse rakennettu talo meni myyntiin keväällä ja muutto vasta valmistuneeseen kerrostaloon tuli ajankohtaiseksi kesän kynnyksellä. Seijan omat voimat olivat kuitenkin vähentyneet tapahtumien  johdosta niin paljon, että  talon tyhjennys muuttoa varten tuntui hänestä ylivoimaiselta.

Seijan tarinassa tapahtui kuitenkin onnellinen käänne. Tammikuussa 2018 Senioripysäkin työntekijä Marika Siika vieraili Piikkiössä esittelemässä Senioripysäkin toimintaa ja Seija sattui olemaan paikalla.
– Siellä kuulin, että Senioripysäkiltä on mahdollisuus saada tukihenkilö avuksi, jos on esimerkiksi muuttamassa. Aluksi ajattelin,  ettei tämä koske minua. Lähetin kuitenkin sähköpostia Senioripysäkin työntekijälle Katja Tujuselle. Pian Katja jo soitti minulle ja kertoi Kaarinassa asuvasta Tiinasta, joka saattaisi pystyä auttamaan muutossa, Seija muistelee.

Vapaaehtoistyö kiinnosti

Terveydenhoitaja Tiina Isotalo, 66, oli vielä työelämässä mukana ollessaan päättänyt, että rupeaa joskus vapaaehtoiseksi tukihenkilöksi.
– Olin työelämän loppusuoralla kotihoidossa töissä ja nautin valtavasti kotikäynneistä vanhusten luona, Tiina kertoo.

Tiina tiesi omastakin kokemuksesta, että elämä voi tuoda pikavauhtia eteen ylivoimaiselta tuntuvia haasteita. Tiinan puoliso oli kuollut nopeasti syöpään ja Tiina itse joutui sydämen ohitusleikkaukseen ”suorilta jaloilta”.
– Kuntouduin nopeasti, mutta tulin aika pian leikkauksen jälkeen irtisanotuksi. Olin sitten yksin ja tyhjän päällä Kaarinassa. Pari vuotta myöhemmin näin Kaupunkilähetyksen ilmoituksen vapaaehtoisten koulutuksesta ja lähdin mukaan. Seijan tilanteessa oli niin paljon samaa kuin itselläni. Totesin, että tämä on niin mun juttuni, ja kun menin Seijaa tapamaan, siellä oli vastassa iloinen ihminen ja avuntarve sellainen, että pystyn vastaamaan. Siitä se ajatus sitten lähti ja siitä alkaen melkein viikoittain nähty. Näin oli tarkoitettu, musta tuli sitten Seijan ystävä, Tiina sanoo.

– On ollut upeaa, että juuri sinusta tuli mun ystävä, Seija hehkuttaa.

Luottamus löytyi

Tiinan ja Seijan tukisuhde alkoi maaliskuussa 2018. Tiina on auttanut Seijaa sekä muuttoon liittyvissä järjestelyissä ja edistymisen tukemisessa. Muutaman kerran naiset ovat käyneet yhdessä katsomassa Seijan miestä hoitokodissa.
– Tavoite tässä tukisuhteessa on ollut hyvin konkreettinen: muutto saadaan tehdyksi, lisäksi tuetaan henkistä jaksamista. Miehen hoito ollut koko muuton ajan keskeinen asia, Tiina kertoo.

Seija sanoo arvostavansa Tiinan hienotunteisuutta ja näkemystä asioitten hoitamisesta, minkä ansiosta hän on voinut luottaa Tiinaan täysin. Pankissa työskennelleen Seijan hyllyistä löytyi esimerkiksi kymmenittäin mappeja täynnä henkilökohtaisia ja  luottamuksellisia papereita, jotka  piti  saada hävitetyksi asianmukaisesti.
– Meidän yhteinen nimittäjämme on se, että olen tarkka kaikessa, aikataulut pitivät, Tiina toteaa.

– Olen kokenut Tiinan kuin työkaveriksi, hänelle voi uskoa kaiken. Luottamus syntyi paljolti sen ansiosta, että hän on samalla lailla tarkka kuin minä, Seija sanoo.

Vaikka asiat on tehty yhdessä, Tiina korostaa, että kaikki on kuitenkin tehty Seijan ehdoilla. Seijan ja Tiinan tapaamiset kestävät  kerrallaan puolitoista, kaksi tuntia.

Senioripysäkin työntekijä on taustatukena tukisuhteen aikana ja yhteisiä tapaamisia on säännöllisesti. Tukihenkilö raportoi, koska on tavattu ja kuinka pitkään. Matkakulut ynnä muut kulut korvataan tarvittaessa. Tukisuhde kestää enintään yhden vuoden. Tämän vuoden jälkeen on päätöspalaveri.

Ystävyys jatkuu

Joulukuussa 2018 Seijan muutosta on jo muutama kuukausi aikaa. Seija kertoo elävänsä vaihtelevien tunteiden aikaa.
–  On helpotusta, on surua. Talossa oli aina tekemistä ja liikuntaa tuli luonnollisesti. Nyt eletään eri tavalla, Seija puntaroi.

Naisten mukaan yhteisen vuoden jälkeen on  itsestään selvää, että he jäävät ystäviksi.
– Aina, kun Seijan tykö menee, vastaanotto on niin lämmin.  Itselleni käynti antaa aina paljon. Tässä ystävyyssuhteessa Seija on aina ikään kuin päätähti, Tiina sanoo.

– Juuri se varmaan saakin aikaan tunteen, että koen että muakin hoidetaan. Tämä on ollut niin ihana juttu, että tänä päivänä voi saada tämmöistä apua, Seija kiittää.

Teksti ja kuva: Tiina Piha