Olemme eläneet erikoista korona-ajan kevättä. Pandemia on tuonut suuria muutoksia yhteiskunnan tapaan toimia ja vaikuttanut yksilöllisesti meidän jokaisen elämään. Onneksi olemme pikkuhiljaa päässeet vaiheeseen, jossa kokeillaan pienin askelin, rauhallisesti tunnustellen, millainen arki on mahdollista tässä ja nyt sekä lähitulevaisuudessa.
On hyvä muistaa, että elämä on jatkunut ja jatkuu pandemiasta huolimatta. Ihmisiä syntyy, elämän rajallisuus kohtaa toisia. Valmistujaisia ja merkkipäiviä juhlistetaan korona-aikaan sopivilla tavoilla sekä saavutetaan erilaisia elämän etappeja, joista yksi merkittävä on eläkkeelle siirtyminen.
Työssäni kohtaan heitä, jotka ovat siirtymässä tai siirtyneet työelämästä vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle. Näiden ihmisten kautta olen saanut ainutlaatuisen mahdollisuuden kuulla omakohtaisia kokemuksia, ajatuksia ja tunteita siitä, mitä eläkkeelle siirtyminen on jokaiselle merkinnyt ja miten eläkkeelle siirtyminen on toteutettu. On onnellisia kertomuksia, joissa ihminen on voinut itse käsikirjoittaa eläkkeelle siirtymissuunnitelman ja saanut hyväksynnän sekä ymmärryksen sille. On myös tilanteita, joissa se käsikirjoitetaan puolesta, joskus jopa ilman ihmisen omaa mahdollisuutta vaikuttaa ja varsin yllättäenkin.
Vuonna 2017 tehtiin työeläkeuudistus. Tämä tarkoittaa sitä, että eläkkeelle siirtymisikä nousee asteittain. Seuraava uudistus häämöttää 10 vuoden päässä, jolloin eläkeikä sidotaan elinajan ennusteeseen ja vahvistetaan jokaiselle ikäluokalle erikseen. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että työurat tulevat pidentymään. Samaan aikaan toivotaan myös työllisyysasteen kasvua. Miten se toteutetaan työelämän kentillä? Miten pidetään huolta siitä, että jokaisella on ikään katsomatta mahdollisuus työllistyä ja pysyä työkykyisenä?
Eläketurvakeskus julkaisi huhtikuussa, että mielenterveyden sairaudet ovat nousseet ensimmäistä kertaa suurimmaksi syyksi sille, että ihmiset ovat joutuneet jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien merkitys on seuraavaksi suurin syy. Yhteiskunnassamme on suurta huolta herättänyt lisäksi nuorten työttömyys ja työssä jaksaminen. Seuratessani eläkkeisiin liittyvää keskustelua huomaan miettivän usein, että vaikka jokaisessa ikäryhmässä on omat erityispiirteensä, niin jotain saattaisi olla havaittavissa työoloissa ja -käytännöissä, jotka joko tukevat yksilön suoriutumista tai vähentävät mahdollisuutta selvitä työelämässä.
Mitä voisimme oppia heiltä, jotka ovat kokeneet fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn sekä hyvinvoinnin lisääntyneen eläkkeelle siirtymisen jälkeen? Löytyisikö heiltä vastauksia siihen, miten voisimme kehittää työelämää? Mitä toisin tekemällä voisimme mahdollistaa työurien jatkumisen ja pitää huolen siitä, että työelämä joustaa riittävästi silloin, kun on mahdollisuus vielä välttää ennenaikaiselle eläkkeelle siirtyminen? Nyt viimein on herättävä luomaan uudenlaisia ja toimivia käytäntöjä sekä vahvistamaan jo hyviksi koettuja tapoja.
Pandemia-ajan Suomessa muistellaan usein 1990-luvun lama-aikaa. Tilastokeskuksen mukaan pahimpana lamavuonna työttömiä oli 530 000 eli yli 22 prosenttia silloisesta työvoimasta. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan tämän vuoden huhtikuun lopussa oli TE-toimistoissa yhteensä yli 433 000 työtöntä työnhakijaa. Tämä on 203 000 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
1990-luvun laman aiheuttamat vaikutukset näkyvät yhä moninaisesti työssäni. He, jotka jäivät silloin työttömiksi ja pätkätyökierteeseen eivätkä päässeet takaisin työelämän rattaisiin, ovat usein kulkeneet kivisen työelämäpolun. Lama-ajan seuraukset voivat yhä näkyä vahvasti vanhuuseläkkeellä mm. pienen eläkkeen tai pitkäaikaissairauksien muodossa. Toivon todella, että tämän päivän työttömät ja lomautetut pääsisivät takaisin työelämään. Tämä edellyttää myös muutosta ajattelutavassa, joka lokeroi työntekijän työhakemuksessa näkyvän iän perusteella automaattisesti työelämän ulkoringille. Onneksi on rohkeita ja viisaita työnantajia, jotka omilla esimerkeillään ovat näyttäneet mallia eläkeikää lähestyvien ja eläkeiässä olevien palkkaamisesta ansiotyöhön.
Itä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtaja Esa Kyllästinen kirjoitti muutamia vuosia sitten, että ”Työntekijöiden eri-ikäisyys on etu, jos sitä osataan oikein hyödyntää. Oikealla asenteella työntekijöiden eri-ikäisyys voidaan valjastaa yhteiseksi hyväksi.” Myönteinen ikäasenne ja yksilöllisten joustojen ottaminen osaksi nykyajan työelämää luovat myös otolliset edellytykset sille, että voimme saavuttaa asetettuja työllisyystavoitteita ja pystymme pidentämään työurien pituutta. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea vaan yhdessä tekemällä, jokaisen osaamisalueita hyödyntäen saamme parhaan lopputuloksen aikaiseksi.
Työn merkitys ihmiselle on suuri. Toimeentulon lisäksi mielekäs työ ja kuuluminen työyhteisöön tukee mielen hyvinvointia. On tärkeää, että voi vaikuttaa omaan työhön, saa arvostusta, kokee olevansa tasavertainen ja tasa-arvoinen työyhteisön jäsen. Eläkkeelle jäädessä on uuden edessä, moni asia muuttuu. Osa käy jo ennen eläkkeelle siirtymistä valmennuksissa, toiset osallistuvat eläkkeelle jäännin jälkeen vertaisryhmiin, joissa saa jakaa ajatuksia ja kokemuksia samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Joillekin eläkkeelle siirtyminen ilman suunnitelmia tuntuu luontevalta. Olipa itselle sopiva eläkkeelle siirtymistapa mikä hyvänsä, niin tärkeää on kuitenkin muistaa, että pikkuhiljaa olisi hyvä alkaa rakentamaan omannäköistä uutta arkea.
On hyvä kuitenkin muistaa, että hyvää tarkoittavat neuvot ja ohjeet saattavat helposti alkaa ahdistamaan silloin, kun toimeentulo pienen eläkkeen kanssa on haastavaa. Varattomuus onkin yksi syy sille, miksi jättäydytään pois esim. ystäväpiirin yhteisistä menoista ja suunnitelmista, jolloin riski jäädä sosiaaliseen yksinäisyyteen kasvaa. Usein häpeän tunne estää sanoittamasta todellista syytä ja on helpompi vedota johonkin muuhun syyhyn. Voisimmeko tehdä jotain sille, että alle 65-vuotiaat vanhuuseläkkeelle jäävät pääsisivät iän puolesta määriteltyjen eläkeläisalennuksien piiriin? Ihminen on kekseliäs ja usein pyrkii moninaisin keinoin sinnittelemään. Eläkkeelle jäämisen jälkeen on ajoittain jouduttu turvautumaan pikavippien apuun tilanteissa, joita aiemmin olisi rahoitettu palkkatuloin. Nyt tulisi luoda sellaiset rakenteet, joissa jokaisen on mahdollisuus elää merkityksellistä elämää ilman, että vakava huoli toimeentulosta varjostaa mieltä erityisesti voimavaroja kuluttavissa elämänmuutostilanteissa.
Eläkkeelle siirtyminen koskettaa näin kesän alussa myös Turun Senioripysäkin tiimiä. Pitkäaikainen työelämän vahva ammattilaisemme on siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen. Haluan lämmöllä kiittää häntä yhteisistä antoisista vuosista ja toivottavaa kaikkea tarpeellista hyvää tuleviin eläkevuosiin. Onneksi ovi on raollaan!
kirjoittaja:
Marika Siika
sosiaaliohjaaja, laillistettu sosionomi
Turun Senioripysäkki
