Tietoa yhdistyksestä
Tukenasi ry on vuonna 1880 perustettu sosiaalialan järjestö. Teemme työtä vaikeissa elämäntilanteissa olevien nuorten aikuisten ja yli 65-vuotiaiden parissa.
Toimintamme perustuu vapaaehtoistyön mahdollisuuksien hyödyntämiseen ja ajatukseen siitä, että yhteiskunnassamme tuen tarvetta ei voida poistaa vain virka- ja palkkatyöllä, vaan siihen tarvitaan meitä kaikkia. Tiedämme, että toisten auttaminen tuo itsellekin hyvinvointia.
Me Tukenasi ry:ssä haluammekin toteuttaa Varsinais-Suomen laadukkainta vapaaehtoistoimintaa. Pidämme hyvää huolta sekä tuen tarvitsijoista että kanssamme tukityötä tekevistä vapaaehtoistyöntekijöistä.
Olemme vakaa ja luotettava toimija sekä kokenut kumppanuuksien rakentaja ja niiden ylläpitäjä. Yhdessä meidän kanssamme yritysten ja yhteisöjen on helppoa toteuttaa yhteiskuntavastuutaan.
Toimintaperiaatteemme ja yhdistyksen säännöt
Toimintaperiaatteemme
- Teemme työtä vaikeissa elämäntilanteissa olevien nuorten aikuisten ja ikäihmisten parissa
- Järjestömme on asiantuntijaorganisaatio, jossa monipuolinen osaaminen mahdollistaa reagoinnin ja uusien toimintatapojen toteuttamisen nopealla aikataululla.
- Työntekijöiden rinnalla toimii laaja joukko koulutettuja vapaaehtoisia, joiden rooli järjestömme toiminnassa on keskeinen.
- Arvostamme sitä, että jokainen ihminen on oman elämänsä asiantuntija. Emme muuta ihmistä, vaan pyrimme tukemaan häntä hänen kysymyksissään tavalla, joka on hänelle sopiva ja mahdollinen.
- Kokonaisvaltainen ihmiskäsitys ohjaa meitä toimimaan ihmisläheisesti, tasa-arvoisesti, inhimillisesti, luottamuksellisesti ja jokaisen henkilön ainutlaatuisuutta kunnioittaen.
- Toimintamme on usein yksilökeskeistä, mutta parhaimmillaan se johtaa kokemukseen siitä, että kuuluu yhteisöön, jossa jokaisella on oma merkittävä paikka ja tehtävä.
- Sosiaalialan järjestönä olemme uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia.
Yhdistyksen säännöt
Hallinto
Meillä Tukenasi ry:ssä ylintä päätäntävaltaa käyttävät yhdistyksen jäsenet. Yhdistyksen jäsenet kokoontuvat vuosittain päättämään yhdistyksen sääntöjen edellyttämistä asioista kevät- ja syyskokoukseen. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan.
Tukenasi ry:n hallituksen jäsenet vuonna 2024:
Seppälä Maaria, puheenjohtaja, erikoislääkäri
Eriksson Peter, yrittäjä, sijoittaja
Kaisti Aapo, KTM, talousneuvos
Kulju Leena, sosiaalineuvos
Lindholm Hanna, kehityspäällikkö
Mäkinen Eija, varapuheenjohtaja, sairaalapastori
Ojanperä Soile, sosiaalityöntekijä
Yhdistyksen toiminnanjohtaja Katja Suominen toimii hallituksen esittelijänä ja sihteerinä.
Liity jäseneksi
Liity jäseneksi
Yhdistyksemme jäsenenä voit olla tukemassa ja kehittämässä nuorten sekä ikääntyneiden parissa tekemäämme työtä.
Jäsenmaksumme vuonna 2024 ovat henkilöjäsenille:
20 € / vuosijäsenyys
140 € / ainaisjäsenyys
Vuosijäsenen jäsenmaksua aletaan maksaa liittymistä seuraavana vuonna.
Jäsenmaksumme ovat yhteisöjäsenille:
450 € / kannattajajäsenyys (oikeuskelpoiset yhteisöt ym.)
Jäseneksi voit liittyä täyttämällä alla olevan jäsentietolomakkeen tai ottamalla yhteyttä toiminnanjohtaja Katja Suomiseen Puh. 040 5410 718
katja.suominen@tukenasi.fi
Tukenasi ry:n hallitus käsittelee hakemuksen, jonka jälkeen saat jäsenmaksulaskun, valintasi mukaan joko postitse tai sähköpostilla. Maksettuasi jäsenmaksun saat yhdistyksen tiedotteen ja olet Tukenasi ry:n jäsen.