Skip to main content

Vapaaehtoiseksi 60+ toimintaan

Senioripysäkin Voimavarapisteen vapaaehtoisena annat aikaasi mielenhyvinvoinnin tukemiseen

Tukihenkilö on rinnalla kulkijana vaikeassa elämänmuutostilanteessa tai kriisissä. Vapaaehtoisen tukihenkilön ei ole tarkoitus toimia asioiden ratkaisijana tai ammattilaisen roolissa, vaan apu perustuu tasavertaiseen kohtaamiseen, kiireettömään läsnäoloon ja kuuntelemiseen.

Tukisuhteen tavoitteena on auttaa tuen tarvitsijaa elämässä eteenpäin, saada elämään mielekkyyttä ja sisältöä. Lähtötilanteessa elämäntilanne voi tuntua hyvinkin yksinäiseltä, eristäytyneeltä ja kapealta, mutta yhdessä vapaaehtoisen tukihenkilön kanssa on helpompi lähteä ulos neljän seinän sisältä. Vapaaehtoinen voi tuoda lohdutusta myös menetyksen aiheuttamaan suruun, sillä hänelle on lupa puhua asioista niin kuin ne ovat tai tuntuvat.

Vapaaehtoistyö tuottaa hyvää myös tekijälleen!

Tukihenkilönä saat itsellesi hyvän mielen lisäksi mahdollisuuden mm. hyödyntää elämänkokemustasi, oppia uutta sekä solmia uusia ihmissuhteita. Olet myös osa iloista vapaaehtoisten porukkaamme, jolle tarjoamme säännöllisesti mm. jatkokoulutusta, toiminnanohjausta ja virkistystä.
Jos kiinnostuit, otathan rohkeasti yhteyttä p. 040 528 9103 / Katja niin jutellaan!

jatka lukemista

Vapaaehtoinen tukihenkilö on rinnallakulkijana vaikeassa elämänmuutostilanteessa

Tukihenkilötoiminta tarjoaa tukea yli 60-vuotiaille vaikeissa elämänmuutostilanteissa. Leskeytyminen, eläkkeelle jääminen, ihmissuhdeongelmat, muutto uudelle paikkakunnalle tai läheisen sairastuminen voivat aiheuttaa elämään kriisin, josta selviytymiseen tarvitaan ulkopuolista tukea. Tarjottava tuki on määräaikaista (max. 1 vuosi) ja tavoitteellista. Tukisuhteessa tärkeää on ratkaisukeskeisyys ja hyvän vahvistaminen. Tavoitteena on, että tukisuhteessa kannustetaan ja rohkaistaan tuen tarvitsijaa löytämään omat voimavaransa ja toimintakykynsä.

Senioripysäkin Voimavarapisteellä voit myös ohjata erilaisia ryhmiä kiinnostuksesi mukaan

Vapaaehtoiset ryhmänohjaajat toimivat pääsääntöisesti pareittain. Ryhmät ovat luonteeltaan keskusteluryhmiä, mutta sisällöissä saat käyttää omaa osaamistasi ja vahvuuksiasi.

Vapaaehtoistoiminnassa toivomme, että käytät hyväksesi elämän sinulle mukanaan tuomaa elämänkokemusta ja -viisautta. Vapaaehtoistyön kautta sinulla on myös mahdollisuus oppia uutta, saada rytmiä arkeen ja sisältöä elämään. Tutustut uusiin ihmisiin ja pääset osaksi mahtavaa vapaaehtoisten porukkaamme. Tarjoamme sinulle peruskoulutuksen, jatkokoulutusta, virkistystä sekä säännöllistä tukea ja ohjausta. Minkään asian kanssa sinun ei tarvitse jäädä yksin.

Kiinnostuitko? Jätä yhteystietosi, niin kutsumme sinut tutustumaan meihin ja vapaaehtoistyön mahdollisuuksiin tarkemmin tai soita puh. 040 528 9103 niin jutellaan lisää!

Ota yhteyttä

    Ota yhteyttä

    Jätä yhteystietosi niin kerromme sinulle lisää vapaaehtoistyön mahdollisuuksista yhdistyksessämme ja kutsumme tutustumaan toimintaan!


    Mistä vapaaehtoistyön muodoista olet kiinnostunut? Voit valita yhden tai useamman:

    Katja Tujunen

    Puh. 040 5289 103
    Email: katja.tujunen@tukenasi.fi

    Tarinoita elävästä elämästä

    10.5.2023

    Kohtaamisia Senioripysäkillä

    15.2.2023

    Turkuun muuttanut Meri sai Senioripysäkiltä luottoystäväkseen Leenan

    23.1.2023

    Kannattava valinta

    19.12.2022

    Oloneuvoksen elot ja ilot