Tukihenkilö auttoi avaamaan arjen solmuja

Uusi alku yksin vieraassa kaupungissa sai Emma Lehtosen käpertymään kuoreensa. Tukihenkilö Martta Kujalan kanssa elämän murheita taklattiin yksi kerrallaan, ruoanlaitosta ja tukibyrokratiasta tulevaisuudensuunnitelmiin.

Media-alan ammattiopinnot olivat Emma Lehtoselle hyppy tuntemattomaan. Hän muutti yläkoulun jälkeen yksiöön Turkuun. Kaverit ja harrastukset jäivät kotikaupunkiin Saloon.

Lehtonen sinnitteli toisen asteen opintojen loppusuoralle, kunnes seinä tuli vastaan. Opinnot sakkasivat, taustalla olleet masennus- ja ahdistusoireet puskivat pintaan.

– Seinät alkoivat kaatua päälle. Tuntui, että nyt pitää puhua jollekin, Lehtonen kuvaa.

Martta Kujalasta tuli Lehtosen arjen tukipilari. Kujala on Tukenasi ry:n vapaaehtoinen tukihenkilö, joka löytyi järjestön TUAS-toiminnan (Tukea asumiseen) kautta.

Yhtäkkiä Lehtosella oli samanhenkinen juttukumppani, jolle purkaa murheita. Alun jännityksen jälkeen keskustelu alkoi soljua. Ajatuksia sisälleen padonnut Lehtonen rohkeni puhua asioistaan.

– Olemme tosi samanlaisia ihmisiä. Yhdessä oleminen on rentoa ja aitoa, hän sanoo.

Tukena arkisissa asioissa

Kujala auttoi Lehtosta myös arjen solmuissa. Lehtosta ahdisti käydä ruokakaupassa, eikä hän tehnyt itse ruokaa juuri koskaan.

Ensin kaksikko kävi kaupassa ja teki ruokaa yhdessä. He listasivat helposti kokattavia arkiruokia ja miettivät, mitä aineksia niihin tarvitaan. Vähitellen kaupassa käynti sujui Lehtoselta yksinkin.

– Olen ajan myötä rohkaistunut tekemään ja kokeilemaan erilaisia ruokia, hän sanoo.

Kujala auttoi Lehtosta myös Kelan ja työllisyyspalveluiden lomakkeiden täytössä, mitä ei koulussa opeteta.

– Tuntuu, että en olisi saanut hoidettua niitä yksin, Lehtonen sanoo.

Yhteistä juteltavaa he löysivät helposti esimerkiksi musiikista, kulttuurista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Tapaamiset kuluivat usein kahvitellen tai kävellen.

– Käytiin myös retkellä Ruissalossa, Katariinanlaaksossa ja Koroisilla. Tarkoituksena oli, että Emma näkisi Turkua eri näkökulmista, Kujala sanoo.

Epätäydellisenä esimerkkinä

Martta Kujala päätyi Tukenasi ry:n vapaaehtoiseksi yliopistotuutorinsa vinkistä. Vaikka hän opiskelee sosiaalityötä Turun yliopistossa, pääsyy vapaaehtoiseksi lähtemiseen ei ollut ammatillinen.

– Itsenäistyminen on tärkeä ja vaikeakin vaihe elämässä. Haluan olla antamassa sellaista tukea, mitä olisin itse aikoinaan kaivannut.

Kujala haluaa olla nuorille myös esimerkki siitä, ettei elämä aina etene suoraviivaisesti. 31-vuotiaan Kujalan opinnoissa on ollut monenlaisia sivupolkuja.

– En minä tiennyt 15–16-vuotiaana, mitä haluan tehdä.

Kujalan mukaan tukihenkilön työtä tehdään omalla persoonalla, eikä hommaan ole valmista käsikirjoitusta. Palkitsevinta on nähdä onnistumiset ja edistysaskeleet nuoren elämässä.

Kulttuurialan ammattilaiseksi

Nyt Emma Lehtonen on jälleen uuden äärellä. Hän on muuttamassa kumppaninsa kanssa Helsinkiin. Tavoitteena ovat joko muusikon opinnot Pop & Jazz Konservatoriossa tai kulttuurituottajan opinnot ammattikorkeakoulussa.

Kuluneen vuoden varrella hän sparrasi luovan alan taitojaan Nuorten työpaja Fendarin digi- ja viestintäpajassa ja hioi bassonsoittoaan Turku Rock Academyssa. Haaveammatti on selvillä.

– Haluan tehdä töitä muusikkona, hän sanoo.

Lehtosen mielestä tämänhetkinen maailma on parikymppiselle pelottava. Paikkaa yhteiskunnassa pitää etsiä todellisuudessa, jossa oma toimeentulo on tiukassa, työttömyys jyllää ja positiiviset uutiset ovat vähissä.

– Epävarmuus tuo turvattomuutta. Yritän silti ajatella positiivisesti.

Uuteen elämänvaiheeseen hän lähtee paljon paremmista lähtökohdista kuin viimeksi: henkisesti vahvempana ja yhdessä kumppanin kanssa.

Tukisuhteen päätteeksi Lehtonen ja Kujala aikovat laatia ”lähtöpaketin”: miettiä varoiksi, mihin Lehtonen voi olla yhteydessä, jos tarvitsee tukea Helsingissä.

Sitä Lehtonen ei halua edes ajatella, mitä olisi tapahtunut ilman Kujalan tukea. Hän on päättänyt tehdä vastaavaa vapaaehtoistyötä joskus itsekin.

– Tällainen tuki voi pelastaa ihmishenkiä, hän sanoo.

Teksti ja kuvat: Heidi Pelander